ITZHAK

Seuraava päivä oli sateinen ja kylmä.Vettä tuli kaatamalla alas taivaalta.Peurat pysyttelivät pesissään koko sen saden ajan.Nokkaansa he eivät tunkeneet ulos pesän suulta,vaan odottivat,että sade lakkaisisi.
-Kauanko se jaksaa sataa?Francis kysyi toivottomaan sävyyn.
-Enpä tiiä.Samuel vastasi,ja huokaisi.
-Sais loppua jo,tulee vetelä olo,kun sisällä kököttää.
-Niinpä,olen samaa mieltä.
Puolen päivän aikaan pilvet tekivät siirtymistään Lousianan kosteikolle.Ne päästivät auringon paistamaan seuraavaksi.
-Katsokaa,sade lakkasi ja aurinko paistaa nyt!
Elmer ilmoitti ystävilleen iloisena.
-No hyvä.Päästään viho viimein ulos.
-Jepu.
Samuel ystävineen astui ulkoilmaan.
-Kylläpä ilma sitten haisee sateen jälkeen hyvältä.
-Totta,huomaan sen itekin.April myönsi ja nuuhki ilmaa.
-Minne mennään?Onko ehdotuksia?Samuel kysyi kotvan kuluttua.
-Noup. Porukat vastasivat yhdestä suusta.
-Okei,joten mä päätän sitten,minne menemme.
-Sopii meille hyvinkin.April totesi ja sai porukoiden nyökyttämään päätään.
Samuel mietti minne he voisivat mennä,ja tuli viimein siihen tulokseen että he tekisivät matkan Itzhak-nimisen peuran luo.
Itzhak asui siellä missä Diana-peura ennen asui,mut ei asu enää,eli Niagaran putouksen lähettyvillä.
-Tiiättekö Niagaran putouksen?Samuel kysyi porukoilta.
-Juu,tiedetään hyvinkin.Meinaatko et menisimme sinne vai?
-Jep,Itzhakkia kattomaan?
-Okei,no mennään vaan.
-Selvä,matkaan sitten joka iikka! Samuel komensi joukkoa.
-Onko sinne pitkä matka?Francis halusi tietää ennen matkaa.
-No ei ole,noin 1,5 kilometriä sanoisinko?
-Aha,okei,kiitti tiedosta.
-Mitä sit?Meinaatko ettet jaksaisi kävellä sen pituista matkaa? Samuel kysyi siltä naurahtaen,ja sai muutkin nauramaan.
-No en mä sitä tarkoittanut.Francis myönsi painoten.
-No mitä sitten?
-Unohda koko juttu,en jaksa selittää.
-Okei,selvä,unohdetaan sitten,mutta nyt matkaan!
Samuel komensi porukoita ja sai ne liikkeelle heti.

* * *

Saavuttuaan perille he huomasivat Itzhakin pesänsä suulla.
-Terve Itzhak!
-Terve,mitäs te täällä?
-Tulimme kattomaan et mitä sinulle kuuluu,kun ei olla sua nähty ties koska.
-Jaa,no kiva juttu.Tervetuloa!
-Kiitos.
-En mäkään teitä ole nähny moneen vuoteen,et kiva ku päätitte senkin takia tulla tänne.
-Juuh.No mitäs sulle kuuluu?
-No kiitos kysymästä,ihan hyvää,mut hiljasta on.
-Aijaa,oletko ainut täällä vai?
-Tarkoitatko asukkaiden kannalta?
Samuel nyökkäsi siihen.
-Kyllä.Diana asui täällä myös,mut ei asu enää.
-Tiedetään tosta.
-Ai,kertoiko Diana vai mistä tiesitte sen lähdön täältä?
-Diana kertoi meille itse,kun törmäsimme siihen tossa yks päivä.
-Oke,no missä Diana nyt asuu tällä hetkellä?Itzhak halusi tietää.
-Se asuu siellä missä mekin.
-Eli Polar Bearin metsäalueellako?
-Jep.
-Onko se kauankin asunut siellä?
-No...aika kauan sanotaanko.
Itzhak nyökkäsi siihen.
-Mitä sit?
-Ei mitään,kuhan halusin tietää vaan.
-Muutenko vaan?
-Niin. Itzhak totesi.
Samuel nyökkäsi.
Oli pitkä hiljaisuus.Sitten Itzhak halusi tietää kuulumiset Polar Beariin.
-Noh,ei sinne ihmeempää kuulu,ihan hyvää kanssa.
-No kiva kuulla.Itzhak totesi siihen.
Samuel hymähti.
-Arthurkin täytti 5-vuotta kuulemma.
Samuel sanoi kotvan kuluttua.
-Jaa,milloin?
-Ei eilen,mut sitä edellisenä päivänä.
-Sit mun täytyy mennä onnittelemaan häntä.
-Menetkö nyt heti vai?
-No koskas sitten meinasit et menisin sitä onnittelemaan?
-No ajattelin et jos menisit huomenna,ku me tulimme tänään sua kattomaan kerta?
-Mä saatan sen unohtaa huomiseen mennessä?
-Etkai ny sentään?Samuel kysyi naurahtaen.
-Kyllä,mulla sen verran lyhyt muisti.
-Aijaa,no mene sitten,vai haluatko et tulemme mukaasi?
-Jos te haluatte lähteä vaan,se on teistä kii taas.
Samuel katsahti joukkoonsa ja kysyi heiltä et lähdetäänkö Itzhakin mukana katsomaan Arthuria.Joukot nyökkäsivät
myöntävästi.
-Kyllä me lähemme mukaasi? Samuel ilmoitti Itzhakille.
-Selvä homma,sitten eikun menoksi vaan!
Ja matka Arthurin luokse alkoi.
Kävipä niin että he eivät kerinneet Arthurin pesälle saakka,kun Arthur tuli juuri sopivasti heitä vastaan.
-Terve Arthur,minne matka?April kysyi ekana.
-Tiitusta ja Alania tapaamaan,kui nii?
-Eiku oltais vaan kylään tultu?
-Jaa,no käviskö et tulisitte illalla sitten?
-Käy hyvinkin.
-No hyvä,nähään illalla mun luona sitten?
-Asia selvä.Samuel totesi.
-Oletko kotona sitten illalla?! Francis huusi Arthurin perään.
-Olen mä! Arthur oli vastannut huutaen takaisin tälle.
-Okei,hyvä!
-Onnittelut synttärisi johdosta minunkin puolestani! Itzhak oli huutanut viimeisenä tälle ennenkuin tämä oli häipynyt näkyvistä.
-Kiitoksia paljon!
Sitten Arthur oli poissa.
Samuel ja muut jatkoivat matkaansa eteenpäin.
-Kenen luokse me nyt menemme,ku Arthurin tykö ei voitu mennä?
-Hmm...pitää miettiä...April sanoi ja alkoi miettiä.
-Mentäiskö Tiberiuksen tykö?Samuel keskeytti Aprilin mietteistään kysymällä väliin.
-Kuka se on? Itzhak kysyi.
-Tiituksen yks hyvä ystävä ja sit se on Vanessan ja Haroldin tytär.
-Okei,selvä,no mennään vaan,ei mulla väliä oo.
-No kiva,eikun suunnistamaan sinnepäin vaan.
Samuel komensi ja sai joukkoihin liikettä heti.
Saavuttuaan viho viimein perille he tervehtivät Tiberiusta iloisesti.
-Moikka Tiberius.
-Moi vaan,ketäs te olette?
-Mä olen April ja tässä ovat laumanjäseneni.
-Okei,no mikäs teidät tänne toi?
-No tekemisen puute.
-Jaa,kuis sillai?
-No en tiiä,meijän piti mennä Arthurin tykö,mut törmäsiimme häneen tossa matkalla ja hän sanoi menevänsä Tiituksen ja Alanin luokse kylään.
-Jaah,ja päätitte sitten tänne tulla vai?
-Jeps.
-Ok.
-Eikai haittaa?April kysyi varovaan sävyyn.
-Ei todellakaan haittaa.
-No hyvä sitten.
-Olen vaan iloinen teijän tulostanne.Tiberius jatkoi.
-Kiva kuulla toi.
Tiberius hymyili siihen.
-No,mitäs sun rauhaas kuuluu? Francis halusi tietää.
-Ihan ok:ta,entäs teille?
-No,ihan hyvää.
Tiberius nyökkäsi ja oli sen jälkeen hiljaa.
-Sä olet kasvanut aikuiseksi peuraksi jo?
-Juu,mitäs tykkäätte,olenko tyylikäs?Tiberius kysys ja pyöri ympäri heidän edessään.
-Olet juu,et kateeks käy.Francis totesi leikisti harmissaan.
-Etkai ny sentään?April kysys siltä heti ja töni tätä vähän kyljellään.
-No en oikeesti.
-No sitähän mäki.
-Ette varmaan oo toisianne nähnyt vielä isompana vai?
Samuel kysys Tiberiukselta vaihtamalla puheenaihetta.
-Tarkoitatko mua ja Tiitusta?
-Kyllä?
-Juu ei olla ikävä kyllä.
-Ok,no meinaatteko nähä jossakin vaiheessa?
-Ehkäpä,kattoo nytten,se riippuu eniten Tiituksesta et mitä se meinaa.
-Niinpä,totta.Samuel totesi.
-Kukas sä muuten oot?Tiberius kysys,kun näki Itzhakin.
-Olen Itzhak,asun tuolla Niagaran putouksen lähettyvillä
tällä hetkellä.
-Jaajaa,eli siellä missä Dianakin asus ennen?
-Jep.
-Just just,no onko kiva asua siellä?
-No enpä ny tiiä.Ei sillai.
-Ok,no mikset muuta tänne?Dianakin muutti tänne kanssa,pääseisit sitäkin näkemään myös?
-No se riippuu et löytyykö mulle vapaata pesäkoloa jossa voisin yöpyä yöt sekä päivätkin jos on tarpeen?
-No eiköhän me jostain sellanen löydetä,vai mitä?
Tiberius kysys muilta.
-Juu,ehdottomasti.Samuel vastasi ja sai muidenkin nyökyttämään päätään siihen.
-Noni,siinäs kuulit Itzhak? Tiberius sanoi ja katsahti katseensa takaisin häneen.
-Okei,no kai mä sit suostun muuttamaan tänne jos se asia tosiaan on niin?Itzhak totesi huokaisevaan sävyyn.
-No kiva,tehäänkö sopimus sitten sille asialle?
-Tehään vaan.Itzhak totesi siihen lopuksi.
2186758.jpg