Aamu koitti. Agatha ja Alan jatkoivat taas Tiituksen etsintää. He kävelivät pientä kapeista polkua pitkin, joka vei niitylle. -Alan, mihin tämä polku vie? -Luultavasti niitylle. Kui niin? -Kuhan kysyin nyt ihan huvin vuoksi. Alan hymyili naaraalle ja siirsi katseensa takas suoraan eteenpäin. Saavuttuaan niitylle peurat katsoivat joka puolelle, jos sattuisivat näkemään Tiituksesta elonmerkkejä, mutta ei vaan näkynyt eloa siitäkään. Agatha huusi vasansa nimeä, mutta tuuli peitti sen äänen kokonaan, että huuto ei kuulunut niityn toiseen päähän saakka. Hän huusi sen nimeä kyllästymiseen asti ja lopetti sitten. -Ei vastausta. Agatha totesi. Alan veti suunsa vinoviivalle ja sanoi: -Kurja juttu. -Älä muuta sano. Tiitus on aina vastannut mulle ku olen sitä kutsunut, mut mikä nyt sit on ku se ei ny vastaa? -En tiiä. -Toivottavasti sille ei ole sattunut mitään, tai sitä ei ole tapettu. -Niinpä. Kuka sen sit vois tappaa esimerkiksi? -No vaik susi. On se semmonen peto et varmaan saa sellasen vasan kiinni helposti, ku isokin on. -Niin no totta, mut toivotaan vaan ettei niin ole käynyt. -Joo,täytyy toivoa. Alan sanoi ja lohdutti sitten Agathaa. -Mennäänkö kotiin vai etsitäänkö Tiitusta? Alan kysyi kun sai irroitettua Agathasta otteen. Agatha mietti asiaa ja katsoi samalla niitylle päin. Hän muisteli myös oman miehensä sanoja, mitä tämä oli hänelle sanonut silloin kun hän lähti vasaansa etsimään kovalla sisullaan: -Agatha,oo nyt kiltti ja lähde mun kanssa kotio. Mä en anna sun mennä yksin. Alan huomasi Agathan mietteissään. -Agatha, hei, haloo. Alan sanoi ja heilutti jalkaansa tämän silmien edessä edestakaisin. Agatha säpsähti heti ja kysyi: -Niin, mitä? -Sanoin, et haloo, olit omis ajatuksissas vai? -Eiku mietteissään olin vaan. -Mitä miettisit? -Noita Carlin sanoja vaan. -Eli sun mieheskö? -Joo,juuri hän. -Jaa. Oliko se sit sanonut sulle jotain? -Joo, oli. -Sori jos kysyn, mut mitä se oli sanonut? Jotain loukkaavaako? -Ei mitään sellasta. -No,mitä sit?

^Siin kuva Alanista ja Agathasta, jonka olin piirtänyt ja ottanut siitä kuvan kameralla.

-No, et hän ei olis halunnut mun lähtevän yksin etsimään Tiitusta. Hän olisi tykännyt lähteä mun mukaan, mut mä torjuin sen. En halunnut sitä mukaani. -Mikset halunnut? Alan kysyi väliin. -No sen takia, koska halusin vapautta, omaa rauhaa ja en mä tykkää siitä et hän lähtee joka kerta kun menen johonkin niin perääni ku joku hyeena. Agatha vastas tomekasti siihen. -Onko se sit sellanen aina? -No ei,mut sit jos se jatkuvasti sitä tekee ja kokoajan niin sit se on. -Aha,no mitä se Carl sit sanoi, ku sä käskit sen jättää sut rauhaan? -No sanoi et okei, jos olet sitä mieltä niin senkus meet sit vaan, en mä sua estä, mut älä sit rupee huutaa avunhuutoja jos joudut jotenkin ongelmiin, emme ole tulossa paikalle sit ettäs tiiät. -Just. No mitä sä siihen? -No sanoin et älkää tulko. En mä teidän apuanne tarviikaan. Osaan ratkaista ite ongelmani. -Sit se sanoi, et sit voinkin päästää sut menemään, et lähen täst ystävien kans kotia päin tallustaa, että morjesta vaan sitten. -Sit se lähti ja mä juoksin metsään. Et tällanen juttu. -Joo-o, mitä nyt tuohonkin nyt sanois...? Alan totesi vaikeaan, mutta miettivään sävyyn. -Niinpä. Alan mietti hetken,kunnes sit sanoi: -No, oletko yhtään miettinyt sellaista asiaa kuin toisen jättäminen? -Olen,mut sitä en tee. Rakastan Carlia niin paljon, etten pysty sitä tekee. -Mut kyl sä sen jossain vaiheessa joudut tekee kuitenkin. -Nii-in, mut kyl mä haluan nyt palata kotiin Carlin luo ja jutella sen kanssa asiat selviksi. -Oletko tosissas sitä mieltä? -Olen. -Mut etkös sä halunnut Tiitusta ettiä? -Eti sä, mä palaan Carlin luo. Agatha totesi ja lähti samaa reittiä takas mitä oli tullutkin. Alan katsoi Agathan lähtöä ja kysyi huutaen vielä: -Oletko sitä mieltä, että mä etin sen?! -Juh. Sitku löydät sen niin tuo se mun luo heti! -Mitäs jos se ei suostu tulemaan kotiin?! -Raahaat sit sen vaik väkisin! -Aha,ok! Alan totesi ja lähti ettii Tiitusta samantien. Pian kummatkin olivat kadottaneet toisensa.

Sillä välin Tiitus ja vieras peura makasivat ison männyn alla ja juttelivat. He eivät huomanneet Alania joka tuli kaukaa. Vasta sitten kun Alan huusi heille. -Terve! -Terve! Kukas sä oot? -Alan. -Oletko uusi täällä? vieras peura kysyi tältä. -En, olen asunut täällä siitä asti kun äitini ja isäni kuolivat. -Jaa, kuoliko sun äiti ja isä? -Juuh, silloin kun täytin 4 vuotta. -Ok,ikävä juttu. Osanottoni multa? -Kiitos. Alan sanoi. -Tapettiinko ne vai? Vieras peura uskalsi kysyä hetken kuluttua. -Juh, heti kun kuulin laukauksen,niin pakenin kauas ihmisistä. -Ihme ku ihmiset eivät saaneet sua sitten? Tiitus kysyi ihmeissään. -Ei ne vaan saaneet, olin niin ovela, ettei ne ees tiennyt että mäki olin lähistöllä. Osasin suojautua hyvin maastoon ja osasin olla liikkumatta myös. Alan selitti. Tiitus nyökkäsi siihen. Myöhemmin Alan siirsi katseensa vieraaseen peuraan ja kysyi et kuka tämä oli. Vieras peura sanoi et hän oli Oscar. -Hauska tutustua. -Samoin suhun. -Tota, mihis matka? Oscar kysyi Alanilta sitten. -Tota, olen täsä etsimässä  yhtä kadonnutta vasaa. -Jaa, vai vasaa, minkä nimistä jos suapi kysäistä? -Tiitusta. -Miksi sä mua etsit? Tiitus kysyi heti. -Olet kuulemma ollut kadoksissa tosi kauan,et nyt olis oikea aika palata kotiin. Agatha ja Carl ovat olleet sinusta huolissaan ja haluaisivat nähdä sinut sekä haluavat sinut kotiinkin. -Ai, no kai sitä sit täytyy lähteä. Tiitus totesi murheellisena ja nousi jaloilleen. -Mut, entäs mä sit? Oscar kysyi kun huomasi Tiituksen ja Alanin tekevän lähtöä. -Lähde meidän mukaan. -Oikeestiko? -Juu juu. Alan totesi iloisena ja viittoi Oscaria tulemaan. Oscar ilostui siitä ja lähti heidän peräänsä heti.

*Hieman myöhemmin...*

-Onko vielä pitkä matka? Tiitus kysyi, kun he pääsivät ison kukkulan päälle. -Ei ole. Alan sanoi ja katsoi kauas, jossa häämötti jo Carlin ja Agathan pesä. -No kiva sitten. Saavuttuaan Agathan ja Carlin kotipesän luokse Alan kysyi: -No, kutsutaanko sun vanhemmat ulos vai viedäänkö sut sisälle saakka? -No kutsutaan mun vanhemmat ulos. Tiitus vastasi. Alan nyökkäsi ja kutsui Agathaa ja Carlia nimeltä. Kotvan kuluttua kaksi päätä kurkisti pesäaukon suulta. -Kuka huutaa? Carl kysyi. -Minä,Alan. Alan myönsi. -Mis olet? -Täällä vasemmalla. Carl ja Agatha käänsivät päänsä vasemmalle. He näkivät kolme peuraa seisovan rivissä heidän edessään. -Ketä olette? -Olen Alan ja... -Mä oon Oscar. Oscar totesi perään ja hymyili ystävällisesti. -Mitä teette täällä? -Toimme teidän vasanne kotiin. Kuulimme että se on ollut kadoksissa aika kauan. -Joo, onhan se juu ollu. Carl myönsi. Mistä löysitte hänet? -Tuolta ison männyn luota. Siellä se makasi ja Oscar vieressä. -Vai niin. Carl totesi vakavana ja siirsi katseensa Oscariin ja lähti astelemaan tätä kohti. Agatha yritti estää miestään, mutta tämä torjui heti sen ja jatkoi vaan Oscariin lähestymistä. Kohdalle päästyään Carl pysähtyi sen eteen ja katsoi sitä silmiin. Oscar huomasi sen ja kysyi: -Miks katot mua? -Etkö tiiä? Carl kysyi karhealla äänensävyllään. Oscar pudisti päätään varovasti. Hän vilkaisi silmäkulmastaan Alania myös varovasti. Alan ei tehnyt minkäänlaista silmän elettä Oscariin, vaan katsoi hiljaa hievahtamatta paikallaan Carlia et mitä tämä aikoo tehdä tälle vai tekeekö se mitään. Alania alkoi pelottaa,samoin Tiitustakin ja Agathaa. Carl oli hetken hiljaa ja aukaisi sitten suunsa: -Oletko sä siepannut mun tyttäreni? -En tietenkään ole. -Varmaan olet? -En hitossa ole. Löysin sen tuolta metsän keskeltä, kun kävelyllä olin. -ÄLÄ VALEHTELE! Carl huusi vihaisena. -Mä en ees valehtele, totta mä puhun. Oscar sanoi ja siirsi katseensa maassa makavaan Tiitukseen. Tiitus huomasi sen ja sanoi: -Isä,kyl Oscar puhuu totta. -Mistä sä sen voit tietää? -Näin omin silmin hänet kun hän meni kaukana. Carl meni hiljaiseksi. Hän katsoi tyttärensä ilmettä ja sit Oscaria ja taas Tiitusta,kunnes sanoi lopulta: -Okei...mä uskon sua Tiitus. Tiitus nousi ylös ja hymyillen kumarsi isälleen sen kunniaksi ja juoksi sitten äitinsä tykö. Agatha puski tytärtään heti ja vei hänet pesän sisälle. -Oscar...? Carl aloitti. -Niin? -Anteeksi toi äskeinen rähiseminen sulle? -Ääs, ei se mitään. Saat anteeksi. -No kiva sit. -Uskotko säkin nyt mua, etten mä mitään Tiitusta siepannut? -Joo,uskonhan mä. Carl totesi ja iski silmää tälle. Oscar hymyili ja teki silmäniskun takaisin Carlille. Alankin oli hyvin helpottunut siitä,ettei Oscarille tehty mitään. -No,mennäänkös sisälle? -Joo,mennään vaan. -Let's go sit. Carl sanoi ja hoputti Alania ja Oscaria sisälle. Kolme peuraa astelivat pesään.