-Tiitus, oli tosi ihana ilta eilen. -Oli vai? -Kyllä. -Niin mustakin, ja oli myös ihana tanssia sun kanssasi? -Samat sanat täällä. Tiitus hymyili ja loi katseensa sitten alas. -Katso miten hieno sateenkaari tuolla. Tiitus katsoi Alanin osoittavaan suuntaan ja totesi: -Juu, onhan se hieno juu. -Mahtaako tuolta sateenkaaren päästä löytää aarteen? -Enpä usko että löytää. -Meinaatko niin? -Meinaan. Olen kuullut joskus, että sateenkaaren päästää saattoi löytää aarteen ennen vanhaan. -Aijaa, mut meinaatko ettei enää löytäisi? -Kyllä. Maailma on muuttunut paljonkin siitä vanhasta ajasta. -Okei, no ei meidän sitten kannata kokeilla sitä keinoa. -Juu ei. Ilta alkoi koittaa Polar Bearin metsään. Asukkaat alkoivat taas valmistautua iltaansa viettämään kotikoloihinsa. -Tiitus. Tuletko mun luokse yöksi, vai menetkö kotiin? -Öö, tota...en tiiä...toisaalta kyllä kotiini on jonkin verran matkaa kyllä, et, en tiiä et jaksanko kävellä sinne asti, ja sit toiseksi pelkään petoja kans, et ehkä vois olla parempi et jään sun luokses yöksi. -Ok, kiva sit. Tule, niin jatketaan matkaa, pesälleni ei oo enää pitkä matka. Tiitus nyökkäsi ja lähti Alanin mukaan. Heidän päästyään perille Tiitus lösähti heti makuulle. -Haluatko et syödään jotain iltapalaksi? -Mä en ainakaan syö mitään, mutta jos sinä haluat syödä jotain, niin syö vaan. -Ok. Öitä sitten sulle Tiitus. Alan toivotti. -Öitä. Sitten Tiitus sulki silmänsä ja nukahti. Alanin saatua iltapalansa hoidettua, tämä kömpi sitten Tiituksen viereen makuulle, painautui tämän päätä vasten nojaten ja nukahti sitten itsekin uneen. Vain kuu mollotti öiselta tähtitaivaalta.

*  *  *

Seuraavana aamuna Francis ja April tulivat Alanin pesälle kertomaan iloisen uutisen. -Alan? -Niin?Mitä asiaa? Älkää unohtako Tiitusta? -Ai moi Tiitus. -Moi vaan. Tiitus tervehti vieraita. Hän nousi ylös ja käveli Alanin, Elmerin ja Franciksen luokse kuuntelemaan, et mitä Franciksella ja Aprillilla oli kerrottavanaan. -Teillä oli jotain asiaa, eikös? -Juu, tota, eikai me vaan häiritsetty? -Ette. -Hyvä. Tota, meidän asia koskee Arthur nimistä henkilöä. -Jaa, mitä siitä? -Se kutsui teidät hänen juhliin kuulemma. -Mihin juhliin? Alan kysyi ja katsoi Tiitusta, joka näytti vastaavasti olevan ihmeissään koko uutisesta itsekin. -No, synttärijuhliin tietysti. April totesi. -Täh, onko Arthurilla synttärit? -On. -Tänäänkö? -Jep, olette tervetulleita. -Jaa, no kiitoksia kutsusta, tulemme mielellämme, vai mitä Tiitus? -Juu, tottakai. Tiitus vastasi. -No kiva, nähään sitten Arthurin luona. -Jepu. Ennenkuin Francis ja April poistuivat Alanin pesästä, Tiitus kysyi, et keitä kaikkia oli sinne kutsuttu, ja April oli vastannut, että kaikki. Tiitus nyökkäsi siihen ja hyvästeli sitten Franciksen ja Aprillin Alanin kanssa, jotka poistuivat sen jälkeen pesästä. Iltapäivällä alkoi Arthurin luona synttäripirskeet. Porukkaa oli kokoontunut koolle jo. Alan ja Tiitus tulivat hyvissä ajoin paikalle. -Ketä puuttuu vielä? Alan kysyi, kun näki Elmerin. -Ainakin Agatha ja Carl, sitten Vanessa puuttuu ja Diana, ne mä ainakin tiedän, muista en. -Onko ne kutsuttu? -Nekö, jotka mainitsin äsken vai? -Niin ja muutkin myös? - Muista en tiiä, mutta ne on kutsuttu, jotka luettelin poissaolleiksi äsken. Elmer vastasi. Alan nyökkäsi siihen. Tiitus meni juttelemaan Lindan, ja Cathyn kanssa. Alan jäi juttelemaan Haroldin, Franciksen ja Elmerin kanssa. Kuulumisia vaihdettiin ja keskustelua siitä, että mitä kukin oli tehnyt päivän aikana, ja miten ne olivat saaneet päivän kulumaan. -Tiitus, sua ei ole vähään aikaan näkynyt? -Ei suakaan Linda. Kiva nähdä sua pitkästä aikaa. -Samoin suakin. -Susta on tullut sitten aikuinen peura jo. -Jeps. -Miltäs tuntuu olla aikuinen jo? -No, ihan kivalta, tai miten sen nyt ottaa tietty. Tiitus totesi. -Niinpä, no onkait se erilaista, jos miettii sitä vasa aikaa kun jouduit olemaan äitis helmoissa jne. -Niinpä, sanos muuta. -Nyt sinulla vapautta ja saat itse päättää omat menosi minne menet ynnä muuta sellaista. -Näinpä, puhut asiaa Cathy. Cathy hymyili tälle. -Mites sinä muuten tulit toimeen äitisi kanssa, kun vasa olit? Linda kysyi sitten. -No, ihan hyvin oikeastaan, vaikka välillä äiti tuntui olevan liiankin paljon olevan minusta huolissaan. -Aijaa, kui? Cathy kysyi sitten. -En tiiä, en osaa sanoa. -Aijaa, ei mun äiti vaan ollut sellainen. -Noh, ei kaikkien äidit olekaan, joittenkin on, ja joittenkin taas ei. -Niinpä, se on totta kyllä. -Minusta tuntuu, ettei sellaset äidit pahemmin välittele misä oma lapsukainen menee, ja mitä se touhuaa, jotka ei huolissaan ole. Cathy sanoi sitten. -Olen samaa mieltä. Linda sanoi. -Mä kanssa. Tiitus sanoi heti Lindan perään. Sitten kuului Carlin huuto yhtäkkiä: -Hei kaikki, sori kun olemme myöhässä?! -Ei haittaa, hyvä kun tulitte. Alan huusi takaisin. -Onko kaikki muut paikalla kuitenkin? -Ovat. -Hyvä sitten. Nyt meidän ei tarvitse odottaa enää kuin Arthuria vaan. -Jep. -Missä muuten Arthur viipyy? -Jaa-a, enpä kuule tiiä, eiks se kotona ollut kun tulitte sen pesäkolon ohitse? -Ei. -Ai, no sit meidän pitää varmaankin ootella sitä? -Niin täytyy. Porukat odottelivat synttärisankaria, mutta sankaria ei näyttänyt näkyvän, eikä kuuluvan lainkaan. Osa vieraista aikoi jo ilmaista pettymisen merkkejä. Jos sankaria ei ala pikkuhiljaa näkymään ja kuulumaan, alkaa juhlat olla turhia, lahjat jää antamatta, onnittelut saamatta ja niin edelleen. -Missä se lurjus viipyy oikeen? -En tiiä. -Mitäs jos sille on sattunut jotain? Vanessa kysyi väliin. -Toivottavasti ei oo, sitä me ei haluta, vai mitä? Carl kysyi porukoilta. Porukat pudistivat päätään heti. -Sitä minäkin. Parasta on vaan ootella, kyl se sieltä tulee, kun ehtii vaan. Muut nyökkäsivät olevansa samaa mieltä Carlin kanssa. Eipä kauaakaan, kun synttärisankari tuli kaukaa jo. -Tuolta se tulee! joku huusi kun näki Arthurin tulevan. -Hyvä sit. Carl totesi siihen. -Sori, että jouduitte odottaa minua näin kauan? -Ei haittaa. Miksi sulla näin kauan kesti muuten? -No, eksytin itseni jotenkin tuolla metsässä. Erehdyin reitistäni, et menin väärää reittiä. -Kuinka sä sillai? -En oikein tiiä itsekään, mutta onneksi löysin perille viimein. -Niinpä, onneksi. Me pelättiin, että sulle on sattunut jotain ikävää matkalla, kun sua ei näkynyt, eikä kuulunut lainkaan. -Jaa, no ei sentään. Ei tarvii olla turhaan huolissaan, jos mulle jotain tapahtuisi, niin kyllä joku sanomaan tulisi teille sitten heti tai jotenkin viestii tulisi. -Niin no...tulis joo, oikeassa oot Arthur. -Jeps. Tota, oletteko kaikki tässä, vai tuleeko joitain vielä? -Ollaan kaikki tässä juu, ei tule ketään enää. -No hyvä. Ei muutakuin juhlat alkakoon sitten vaan. -JEE! muut huusivat kuorossa. Tiitus tuli Arthurin luo hetken kuluttua ja sanoi: -Noh, onneksi olkoon nyt sitten Arthur? -Kiitoksia. Arthur halasi häntä. Muutkin tulivat onnittelemaan Tiituksen jälkeen. -Onnea nyt sitten vaan minunkin puolestani. Carl sanoi. -Kiitos kiitos. -Paljonko täytit nyt sitten? -5-vuotta. -Okei, mitäs toivot lahjaksi? -En mitään, en halua lahjaa tällä kertaa. -Aha, selvä juttu. Seuraavaksi porukat lauloivat Arthurille syntymäpäivälaulun. Arthur kiitti laulusta ja käski vieraat astumaan sen jälkeen hänen pesäänsä, ja vieraat tulivat. Pesässä kävi puheensorina. Toiset kertoivat vitsejä, toiset vaihtoivat kuulumisia ja toiset taas lauloivat. Aika kului rattoisasti juhlissa. Pian tuli kotiinlähdön aika. -Arthur, kiitoksia paljon juhlistasi, oli tosi kivaa. - Olkaa hyvät vaan ja kiitos kun pääsitte tulemaan. -Ei kestä, illanjatkot. -Samoin teillekin. Heippa! -Heippa! Osa Arthurin vieraista lähti. Tiitus, Alan, Linda, Elmer, Vanessa, Harold, Carl ja Agatha jäivät vielä. Kotvan kuluttua hekin tekivät lähtöä. -Kiitos Arthur kaikesta?. -Eipä kestä, kiva kun pääsitte tekin tulemaan synttäreilleni. -Juu, mutta illanjatkoja sitten vaan ja öitä myös. Carl sanoi. -Samoin teille myös? -Kiitos. -Heippa! -Heippa! Carl ja Agatha lähtivät Vanessan, Tiituksen ja Alanin, Lindan ja Elmerin sekä Haroldin saattelemana Arthurin pesästä ulos. Kun kaikki olivat menneet, Arthur jäi viettämään yksin loppuiltaansa. Synttärijuhlat jäivät hänelle mieleen koko illaksi. Ei näin hienoja juhlia hän tulisi unohtamaan ikinä mielestään, ja siitä hän oli takuuvarma aivan varmasti. Saatuaan silmänsä umpeen, Arthur oli jo täydessä unessa. Sen jälkeen ympärille ei jäänyt sen jälkeen mitään, muutakuin syvä hiljaisuus.