Agatha ja Carl päättivät selvittää riita-asiansa heti seuraavana aamuna. Aurinko oli jo noussut horisontin yläpuolelle. Sateenkaarikin hehkutti kirkkaita värejään taivaalla. "Carl." Agatha sanoi hiljaa. "Niin?" "Oletko miettinyt sitä meijän riitajuttua?" Carl katsoi pesäkolosta ulos ja katseli lintujen lentoa, ja siirsi sitten katseensa maahan ja huokaisi. "Joo, olen, entä sä?" "Olen, se on minua myös vaivannutkin." "Ai, no niin se on muakin." Agatha katsoi surullisena miestään, joka kökötti pesäkolon suulla. "Saanko tulla sun seuraksi?" "Senkus tulet." Agatha asteli Carlin oikealle puolelle ja katsoi tätä sitten, kunnes sitten katsoi sinne mihin Carlikin katsoi, eli lenteleviin lintuihin jotka kuhertelivat ja lensivät toistensa vieressä lähekkäin vähän välillä. "Niin, et mihin tulokseen sit tulit, vai tulitko mihinkään?" Agatha kysyi varovaiseen sävyyn. Carl oli hetken sanaton, mutta vastasi pian Agathan esittämään kysymykseen. "No, periaatteessa olen joo." "Niinku mihin? Kumpaan?" "Siihen, että kyl tälle meijän riitelylle pitäis tehdä jotain, ei tää voi näin jatkua, eikä myöskään jäädä pääkoppaan vaivaamaan loppuiäksi." Agatha hymähti siihen ja jatkoi sitten: "Totta, olen samaa mieltä kanssasi, eli, mitä me nyt sit teemme jollei me haluta sitä pääkoppaamme vaivattavaksi? Onko ehdotuksia?" "Öö... ei tule mieleen nyt näin äkkiä." "Ei tule, kyl varmaan pitäis tulla, kun kerta aiheutitkin tän meijän riitelynkin tähän pisteeseen". Agatha töksäytti samantien. "Niin, no, ehkä." "Ei mitään ehkä, vaan ihan oikeesti." "Joojoo." Carl painosti. Agatha hiljeni hetkeksi, mutta jatkoi sitten taas. "No sä saat luvan tehdä kaikkes tän meijän riidan eteen, jos haluat saada mut paremmalle tuulelle." "Miten muka?" "En mä tiiä, jotenkin, mieti." Agatha siirsi katseensa ulos taas, ja katseli maailman menoa. Carl alkoi miettiä sitä Agathan sanomaa asiaa ja pohti itsekseen: "Hmm...ehkä Agatha on oikeassa, minun vikani se oli, mä tän riitelyn aiheutin, eikä hän. Typerä käytökseni ajas meidät tähän pisteeseen, tyhmä minä taas..." Carl hakkasi päätään pesäluolan seinää vasten. "Ei olisi kannattanut tehä sitä tai oikeastaan aiheuttaa, idiootti olin taas Agathaa kohtaan." Carl jatkoi pohtimista itekseen. "Kyl mun pitää pyytää anteeksi siltä ja pahoitella käytöstäni ja katua, et saisin sen mielen paremmalle, niin mä teenkin..."Carl päätti ja lähti heti oitis hoitamaan hommaansa. Löydettyään Agathan ulkoa Carl sanoi: "Kulta, haluisin pyytää sulta anteeksi sitä mun eilistä käytöstäni. Mä olin sulle tosi idiootti. Mua kaduttaa se tosi paljon, ihan sydämestä saakka jopa, joten voisitko antaa minulle anteeksi siitä?" Carl painoi päänsä Agathan rintaa vasten ja valutti kyyneliä silmistään. Agatha kuuli miehensä niiskuttavan ja tunsi miten Carlin märät kyyneleet tippui hänen rintaa vasten alas. Agatha huokaisi rauhalliseen sävyyn ja katsoi murheellisena miestään sitten, sitten hän painoi leukansa tämän niskan päälle ja kysyi: "Carl, oletko tosissas tota mieltä?" Carl nyökkäsi surullisena Agathan rintaan vasten painautuneena. Agatha ymmärsi miestään sitten ja uskoi tätä lopulta ja sanoi: "Okei, mä annan anteeksi sulle, mutta katokin ettei tällaset toistu enää, jookosta?" "Joo, lupaan kattoa." "Varmastiko?" "Varmasti." Sitten Agatha nosti miehensä pään ylös kuonollaan ja halasi tätä. Carl rutisti vaimoaan kunnolla. Hänelle tuli heti parempi olo kun sai halata pitkästä aikaa vaimoaan. "Mä rakastan sua Agatha". Carl sanoi hiljaa. "Niin mäki sua hupsu Carl". Agatha vastasi takaisin ja painautui tiukemmin miehensä syleilyyn. Oli välit selvitetty nytten ja kaikki oli taas hyvin Polar Bearin metsässä.