Katariina huomasi hänet ja sanoi:
-Huomenta kulta.Nukuitko hyvin?
-En,väsyttää vieläkin.Atsii!
-Voi voi,terveydeksi?
-Kiitos.
-Etkai sä kipeeksi oo tulossa?
-En tietenkään.Mikset sä keittänyt teetä?
-Olisko pitänyt?
-Ehkä.
-No,päätin kuitenkin vaihdella,ettei aina joka aamu ole teetä.
Katariina vastasi iloisena.
Juuri kun he pääsivät nauttimaan kahvista,niin puhelin pirahti soimaan.
-Mä vastaan! Katariina huudahti riemuisena ja riensi puhelimeen.
-Katariina puhelimessa?
-Moi,täällä Susanna,Matin äiti,onko Matti siinä lähettyvillä?
-Juu on.
-Käsketkö hänet puhelimeen?
-Hetki vain.
Katariina haki Matin puhelimeen.
Hetken päästä Matti tuli puhelimen päähän.
-Matti puhelimessa?
-No äiti täällä vaan hei,oletko kotona nytten?
-Olen.Mitä sitten?
-Ei tässä mitään,kuhan vaan kysyin.
-Oke,no mitäs sinne kuuluu?
-Kiitos hyvää,entä sinnepäin?
-Hyväähän tänne kuuluu,ollaan Katariinan kanssa juomassa aamukahvia täällä.
-Jaajaa,oletteko heränneet juuri nytten ylös?
-Ei,ollaan me täsä ylhäällä oltukin.
-Ok.Selvä.Tota oli mulla asiaakin minkä takia soitin sulle?
-Jaa,mitä asiaa?
-Unohdin teitä muuten onnitella...
-Mistä muka?
-Hääpäivänne johdosta?
-Ai siitä.
-Juh,että onnittelut sitten vaan teille nyt sitten?
-Kiitoksia paljon.
-Olen iloinen teijän puolestanne. Susanna sanoi puhelimen toisessa päässä.
-Kiva kuulla.
-Jeps,mutta eikai tässä sitten muuta,mut soitellaan tässä taas.
-Sopii mulle.
-Kiva,pärjäilkää?
-Juh,ja koittakaa te siellä kanssa?
-Joo,moi sitten!
-Moi!
Laskettuaan luurin alas Matti palasi keittiöön takasin.
-Mitä asiaa äidilläsi oli?
-Ei mitään ihmeempiä,onnitteli meitä hääpäivämme johdosta vaan?
-Jaa,kai kiitit sentään?
-Juh,tottakai.
-Kiva.
Iltapäivällä Matti ja Katariina lähtivät puistoon kävelemään.
He istahtivat puiston penkille ja ihailivat kaukana häämöttävää kaunista järveä.
Katariina painoi päänsä Matin olkapään päälle ja katsoi sitä silmäkulmastaan.
Mattikin katsoi häntä kanssa samalla katse tyylillä ja antoi suukon sille otsaan.
Kotvan kuluttua Katariina kysyi:
-Matti?
-Niin hanipöö?
-Tykkäätkö sä lapsista?
-Tottakai tykkään.Miks sä sellasta kysyt?
-No,tuli vaan mieleen, ja oli pakko varmistaa.
-Ok.
Sen jälkeen Matti siirsi katseensa takaisin järveen.
Heidän palattuaan takaisin kämpälleen he pelasivat shakkia.
Muutama kuukausi kului ja Katariina synnytti pennun joka oli todennäköisesti poika.
Katariina nuoli pentuaan ja imetti sitä.
Matti kävi kattomassa pentua vähän välillä.
-Minkä nimen haluaisit antaa pennullemme?
-Onko sillä väliä?
-Ei ollenkaan,mulle käy mikä nimi tahansa.
-Ok,no miltäs tämä Leanteri nimi kuulostaisi?
-Hmm.Ei hassummalta sanoisin.
-No kiva,sitten annamme pentumme nimeksi Leanteri?
-Asia selvä sitten.
Luna ja Pepsi tulivat onnittelmaan heitä pennun johdosta.
(Luna ja Pepsi olivat heidän ystäviään.)
Susanna ja Santeri tulivat seuraavana päivänä,sekä loputkin Matin ja Katariinan
kaverit.
Päiviä kului ja Leanteri oli vähän jo kasvanut.
Yhtäkkiä he huomasivat ettei Leanteria ollut missään...
-Matti,missä Leanteri on?
-En minä tiiä.
-Leanterii,missä oot?! Katariina huuteli poikaansa nimeltä.
Kaikki paikat katottiin,mutta mistään sitä ei löydetty.
Sattuipa niin että Matti löysi Leanterin pöydän alta.
-Siellä sä oot,tule isin syliin.
Leanteri katsoi isäänsä pelkäävän näköisenä.
-Älä pelkää,en tee sulle mitään pahaa,enkä satuta sua.
Leanteri äänteli isälle sellasella äänensävyllä kysyäkseen että; "varmastiko"?
-Kyllä. Matti vastasi siihen.
Pian Leanteri kömpi pois pöydän alta ja hyppäsi isänsä syliin sitten.
Matti ei muuta saanut kuin Leanterilta nuolaisun hyvitykseksi poskelle.
-Hyi sua! Matti torui poikaansa kiusoitellen sitä leikiten.
-Miau! Leanteri vastas siihen sitten.
Lopuksi he purskahtivat nauramaan.